• Pfenning

    BITO PRO –kuormalavahyllyt huippumodernissa logistiikkakeskuksessa.

Selaa

Tietoja asiakkaasta

Pfenning Logistics siirsi vuonna 2013 pääkonttorinsa Heddesheimiin uuteen huippumoderniin multicube -logistiikkarakennukseensa. Rakennus kiinnittää huomion jo kaukaa ulkoasullaan – värikkäästä rakennuksesta löytyy sinistä, punaista, keltaista ja oranssia. Johann Pfenningin vuonna 1932 maitokannujen kuljetusyritykseksi perustama yhtiö on erikoistunut varastonhallintaan, jakeluun ja kuljetuksiin. Yritys hoitaa logistiikkaa useille teollisuudenaloille, muun muassa kemikaali- ja elintarviketeollisuudelle. Yhtiö on edelleen perheen omistuksessa ja työllistää noin 1 650 henkilöä 40 eri paikkakunnalla Saksassa.

Asiakkaan tarpeet

    • Koska logistiikkakeskus käsittelee myös elintarviketeollisuuden tuotteita, on noudatettava tarkkoja hygieniasääntöjä
    • Vaatimuksena oli suuren varastoalueen optimaalinen tilankäyttö
    • Logistiikan palveluntarjoaja tarvitsee joustavan hyllyjärjestelmän, jonka muutokset ovat helppoja
    • Tuotteiden keräilyn on oltava mahdollista hyllyjärjestelmän alemmilta tasoilta
    • Kuorma-autojen lastaus- ja purkutoimintoja täytyy nopeuttaa
    • Logistiikkapalvelujen tarjoaja on etsinyt osaavaa ja ratkaisukeskeistä kumppania, jolla on tarvittava järjestelmäosaaminen valtavan varastotilan käytön optimoinnista

BITO-ratkaisu

    • Ihanteellinen yhdistelmä

    » BITO PRO -kuormalavahylly ja BITO-PDS läpivirtaushyllyjärjestelmä sopivat erinomaisesti asiakkaan tarpeisiin. Niihin voidaan varastoida noin 140 000 kuormalavaa.

    • Optimaalinen tilankäyttö

    » BITO PRO -kuormalavahyllyt asennettiin korkeiksi kapeakäytävähyllystöiksi saapuvan ja lähtevän tavaran alueille.

    • Keräilyreitti liittyy lähettämöön

    » Kierroskäyttöönotossa lähteville tuotteille käytetään kuormalavoille suunniteltua läpivirtaushyllyä

Ratkaisun edut

    • Erikokoiset lavat voidaan varastoida joustavasti
    • Lattian ohjauskiskot mahdollistavat haarukkatrukkien suuremmat nopeudet
    • Kuormalavojen läpivirtausjärjestelmiä käytetään lähtevien tuotteiden varastoinnissa tilaa säästävinä puskureina valmiiksi poimittujen lavojen valmistelussa
    • Hygieniasyistä alin hyllytaso on 200 mm lattian yläpuolella

Asiakkaan hyödyt

    • Kapeakäytävähyllyt tarjoavat tilaa tiiviiseen ja joustavaan varastointiin
    • Läpivirtaushyllyt mahdollistavat nopeamman varastokierron
    • Uusi logistiikkakeskus pystyy käsittelemään jopa 175 kuorma-autollista rahtia päivässä
    • Kuorma-autot voidaan lastaa ja purkaa nopeammin
    • Hyllyjä voidaan muokata helposti lisäämällä vaakapalkkeja tai muuttamalla niiden paikkaa
    • BITO PRO –kuormalavahyllyn osat ovat standardiosia, joten huolto on helppoa
    • Ensimmäinen hyllytaso on 200 mm lattian yläpuolella, joten lattian puhdistaminen on helppoa

Asiakkaamme kertoo

Olemme Multicubessa toteuttaneet uraauurtavan logistiikkajärjestelmän. Se oli mahdollista oikeiden kumppanien avulla.

Christopher Granath, Prosessitekniikan johtaja

Saimmeko sinut vakuuttuneeksi?

Odotamme yhteydenottoasi:
+358 1 0324 6510

BITO Uutiskirje